Espoon Tapiola – suojeltu 50-60-luvun puutarhakaupunginosa metrore...

Tapiola (ruots. Hagalund) on asuinalue Espoon kaakkoisosassa, joka toimii Suur-Tapiolan keskuksena ja on yksi Espoon suurimmista aluekeskuksista. Tapiolaa pidetään Espoon merkittävimpänä kulttuurin, tieteen ja liike-elämän keskittymänä. Tapiolan asuinalueena hyvin tunteva RE/MAXin yrittäjä Kyösti Juntunen kertoo, mikä tekee Tapiolan suosituksi ja arvostetuksi asuinalueeksi.  

 

50-60-luvun taitteen moderni puutarhakaupunki jätti puistoille tilaa

Tapiolan rakennutti aikoinaan pääosin Asuntosäätiö 1950- ja 1960-luvulla puutarhakaupungiksi. Rakennuksissa oli paljon kokeellisuutta, sillä Tapiolaan haluttiin luoda uutta tapaa asua. Tapiolaan jätettiin paljon tilaa puistoille, joka asemakaavassa edelleen näkyy.

Tapiolassa on paljon isoja puistoalueita asukkaiden käytössä. Tapiolassa yhdistyy hyvin uusi ja vanha rakennuskanta. Paljon on esimerkiksi funkkis-tyylisiä rakennuksia sekä uusia, moderneja taloja. Useat vanhat rakennukset ovat myös suojeltuja, joten niitä ei saa purkaa eikä ulkonäköä muuttaa. Monipuolisuus on ehkä osuvin määrittelevä piirre Tapiolasta”, Juntunen kertoo.

 

Metron myötä liikenneyhteydet ovat ihanteelliset ja kaikki palvelut ovat lähellä

Palvelut ja liikenneyhteydet ovat Tapiolassa varsin ihanteelliset. Länsimetron tulo paransi tilannetta entisestään – kaikki tarvittavat palvelut ovat Tapiolassa lähellä. Kauppakeskus Ainoan ja valmistuneen metron myötä niin palvelut kuin liikenneyhteydet ovat loistavat. Tapiolassa on myös paljon kulttuuria ja erilaisia tapahtumia. Tapiola on yksi Espoon arvoalueista ja on Espoon suurimmista asuinkeskittymistä.“

Länsimetron tulon myötä Tapiolan keskus onkin vilkastunut paljon. “Keskustan aluetta rakennetaan paraikaa ja sinne tulee paljon uusia perheasuntoja sekä runsaasti eri palveluita. Arvioisin, että pitkässä juoksussa asuntojen arvot tulevat vielä nousemaan tämänhetkisestä”, Juntunen sanoo.  

Asuntojen hinnat Tapiolassa

Kerrostaloasunnot

 

Yksiöt: Keskimääräinen neliöhinta 6 742 €,  keskimääräinen myyntiaika 164 päivää

Kaksiot: Keskimääräinen neliöhinta 5 715 €, keskimääräinen myyntiaika 158 päivää

Kolmiot: Keskimääräinen neliöhinta 5 192 €, keskimääräinen myyntiaika 126 päivää

 

Lähde: Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton (KVKL) hintaseurantapalvelu 2018

 

Tapiolassa vaalitaan ja arvostetaan puutarhakaupungin henkeä

Palveluiden ja liikenneyhteyksien lisäksi alueen asukkaat arvostavat luonnon kauneutta, puistoja, sekä meren läheisyyttä. Sen lisäksi Tapiola on jatkuvasti kehittyvä kaupunginosa. “Tapiolassa halutaan vaalia puutarhakaupungin henkeä. Monet paikalliset ajattelevat, että Tapiola on Suomen paras asuinalue. Tapiolalaisten keskuudessa vallitsee vahva yhteishenki.” Kävelyetäisyydellä Tapiolassa on tarjolla paljon laadukkaita ravintoloita, laajoja puistoaukeita, kattavasti eri kulttuuririentoja viikonloppuisin konserteista teatteriesityksiin ja elokuviin, joita esitetään niin ikään suojellussa Kino Tapiolan 50-luvulta peräisin olevassa elokuvateatterissa.

 

Tapiola kiinnostaa kaikenikäisiä asunnonetsijöitä

“Tapiolasta ovat kiinnostuneita kaikenikäiset asunnonostajat, muun muassa arkkitehtuurista kiinnostuneet ja arjen helppoutta arvostavat ihmiset”, Juntunen summa. Myös lapsiperheille Tapiola on houkutteleva kaupunginosa, sillä Tapiolan alueella on useita kunnallisia sekä yksityisiä päiväkoteja.

“Tarjolla on muun muassa kielikylpypäiväkoteja. Tapiolan koulu on täysin peruskorjattu ja on tunnettu musiikkipainotuksestaan sekä hyvästä yleisopetuksesta ja laajasta kielitarjonnasta. Tapiolassa on myös ruotsinkielinen Vindängenin koulu”, Juntunen kertoo.

   

Tiesitkö nämä faktat Tapiolasta?

Asukasluku on 21 390 (2016), kun koko Suur-Tapiolan asukasluku on 46 052 (2016).

Itäkartanon alue Tapiolan keskuksesta itään on kansainvälisesti kuuluisa 1950-luvulla rakennetuista kerrostaloistaan.

Itäkartanon alue kuuluu myös Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen luetteloon.

 

Haastattelimme tätä juttua varten RE/MAX Classicin yrittäjä Kyösti Juntusta.

 

 

Haluan varata
Ilmaisen hinta-arvion

Kutsu RE/MAX-välittäjä arviokäynnille kotiisi, hän osaa suositella juuri sinulle ja kodillesi sopivaa palvelukokonaisuutta.
Varaa aika kalenterista, ja välittäjämme tulee arvioimaan asuntosi hinnan.
Hyvä, tarvitsemme vielä muutaman tiedon
Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
Ole hyvä ja kirjoita numerosi..
Ole hyvä ja kirjoita sähköpostiosoitteesi..
Ehdota aikaa
Alkaen klo
Toinen aika
Alkaen klo
Kiitos arviokäynnin varaamisesta
Alueesi RE/MAX-välittäjä on sinuun yhteydessä mahdollisimman pian ja vahvistaa tapaamisajan.
Palvelinvirhe, lomaketta ei lähetetty.
Yritä uudelleen jonkin ajan kuluttua..
Loading

Tiesitkö tämän asunnon vaihtamisesta?

Tilaa uutiskirje

* Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
* Ole hyvä ja anna oikea sähköpostiosoitteesi.

Ole hyvä ja odota... Loading

Olen kiinnostunut
* Ole hyvä ja valitse kiinnostuksen kohteesi.

Voimmeko olla avuksi?

Jätä yhteystietosi, niin olemme yhteydessä sinuun.

Ota yhteyttä!
Oletko myymässä tai ostamassa asuntoa?
Anna meidän auttaa!

Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
Ole hyvä ja kirjoita numerosi.
Ole hyvä ja kirjoita postinumerosi.
Ole hyvä ja kirjoita oikea sähköpostiosoitteesi.
Ole hyvä ja kirjoita viesti.