Milloin kannattaa muuttaa maalle?...

Enemmän tilaa. Oma piha. Etätyöt omassa mielimaisemassa. Muun muassa näistä syistä yhä useammat miettivät nyt muuttoa maalle ja kasvukeskusten kehyskuntiin. Elämänmuutos vaatii aina puntarointia, joten keräsimme avuksi listaa niistä elämäntilanteista, jolloin maallemuutto voi olla varsin hyvä vaihtoehto.

Maallemuuton suosio on kasvussa

Muuttoliike on viime aikoina alkanut kääntyä myös maaseudun suuntaan. Sitran megatrendi-raportistakin nähdään, että maallemuuttoa pidetään varteenotettavana vaihtoehtona – ja on mahdollista, että kaupungistumisen megatrendi alkaa tulevaisuudessa jopa kääntyä toiseen suuntaan. Kotia tai kakkosasuntoa haetaan nyt lähempää luontoa.

Yksi iso maallemuuttoon rohkaiseva tekijä on etätyö, joka mahdollistaa yhä pidemmät jaksot muualla kuin työpaikkakunnalla. Monia houkuttaa myös ajatus kiireettömämmästä ja yhteisöllisemmästä elämäntavasta maalla. Lapsiperheet saattavat arvostaa maaseutua rauhallisempana ja turvallisempana kasvuympäristönä lapsille. Tietyissä elämäntilanteissa, kuten opiskelujen päätyttyä tai siirryttäessä eläkkeelle, saattaa kiinnostaa paluu juurille, omalle tai vanhempien kotipaikkakunnalle lähemmäs sukulaisia.

Maallemuutto on iso elämänmuutos, jota on hyvä pohdiskella monelta eri kannalta. Kokosimme tähän listaa elämäntilanteista, jolloin maallemuutto voi olla varsin hyvä vaihtoehto.

1. Perhe tarvitsee enemmän tilaa

Monelle perheen kasvaminen antaa sysäyksen miettiä asumistilannetta uusiksi – lisäneliöille tulee tarvetta esimerkiksi lapsen syntymän tai uusperheen myötä. Jos perheelle sopivaa, suurempaa asuntoa on kaupungista vaikea löytää, katse kannattaa kääntää lähiseudun kuntiin. Siellä on mahdollisuus tehdä haaveista totta ja hankkia esimerkiksi omakotitalo, paritalo tai rivitalo, jossa lapset saavat kaipaamansa omat huoneet. Lisäksi oma piha lisää kodin tilan tuntua suuresti, kun lapsilla on mahdollisuus leikkiä ja seikkailla turvallisesti ulkona. Lue asiakastarinamme nuoresta perheestä, joka vaihtoi kaupunkielämän omakotitaloon kyläyhteisössä.

2. Luonto vetää puoleensa

Maalla ja haja-asutusalueella luontoon ei tarvitse erikseen lähteä, sillä yleensä se avautuu oman kodin ovelta. Rajattujen kaupunkipuistojen sijaan maalla on aitoa rakentamatonta luontoa. Harrastatko marjastusta tai sienestystä vai onko metsästys intohimosi? Maalla pakastimet täyttyvät metsän antimilla. Mukavia retkikohteita lähiluonnosta löytyy runsain mitoin, ja jo pelkkä kävely luonnossa rauhoittaa mieltä. Maalla myös vuodenajat ovat konkreettisemmin läsnä, kun hiihtoladulle pääsee hetkessä ja kevään ensimmäiset leskenlehdet löytyvät omalta pihalta. Luonnonkierron seuraamisessa on oma viehätyksensä, ja lapsetkin oppivat tarkkailemaan säätä, kasveja ja lintuja. Kodin voi myös hankkia unelmapaikasta järven tai vesistön rannalta, jolloin elämään tulevat kaikki mukavat vesiharrastukset, kuten uiminen, kalastus ja veneily.

3. Etätyö antaa vapauden valita asuinpaikkansa

Etätyö on tullut jäädäkseen. Nykyisin ne, joilla on mahdollisuus tehdä etätöitä, voivat järjestää työnsä entistä joustavammin. Työpaikan sijainti ei enää välttämättä määrää kodin sijaintia, vaan etätyö mahdollistaa asumisen omassa mielimaisemassaan. Silloin muutto maalle tai vapaa-ajan asunnon muuttaminen asumiskäyttöön alkaa olla houkutteleva vaihtoehto.

4. Oma piha ja puuhastelu tuovat sisältöä elämään

Oma piha laajentaa kodin reviiriä huomattavasti, kun monet asiat siirtyvät kuin luonnostaan pihapiiriin. Erityisesti lapsiperheet arvostavat pihaa, jossa lapsilla on tilaa temmeltää turvallisesti. Trampoliini ja vesiallas pihalla keikkuvat useamman lapsen toivelistan kärjessä. Lasten ilonpitoa ei myöskään tarvitse koko ajan hillitä, kun naapuri ei ole ihan seinässä kiinni. Piha voi myös kannustaa omavaraisempaan elämäntapaan: kasvimaalta saa omat salaatit, perunoita on helppo kasvattaa ja omenapuut turvaavat terveellisen tuorepuristetun mehun koko talveksi.

5. Enemmän tilaa edullisemmin

Sijainti vaikuttaa ratkaisevasti neliöhintoihin. Kaupungin keskustojen arvokorttelien asuntojen neliöhinnat ja korkeat vuokrat ovat maalla muisto vain. Jos hyvin käy, voi suositulla alueella sijaitsevan kaupunkikaksion hinnalla hankkia maalta omakotitalon ja ison tontin. Tosin perhe voi maalla joutua pitämään kahta autoa, joten nekin kustannukset on hyvä laskea mukaan budjettiin.

6. Haave lemmikkien pidosta toteutuu paremmin maalla

Jos perheessä on pitkään haaveiltu lemmikeistä, voi maallemuutto tehdä toiveista totta. Monet lemmikit voivat paremmin, kun niillä on enemmän tilaa ja virikkeitä elämässä. Aidattu tontti mahdollistaa koiran pitämisen ulkona vapaana ja kissan ulkoilemisen valvotusti. Ympärillä riittää luontoa ja vaihtelevia lenkkejä koiran ulkoiluttamiseen. Omaan pihapiiriin voi myös ottaa vaikkapa kesäkanoja, joiden puuhailu on mieluisaa seurattavaa niin lapsille kuin aikuisillekin, ja lisäbonuksena saa herkutella luomumunilla. Haaveissa voi myös siintää suuremmatkin eläinystävät omassa pihapiirissä – kuten oman hevosen pito tai kesälampaiden hoito.

7. Oman talon rakentaminen

Vaikka valmiita omakotitaloja riittää, monen unelmissa siintää rakentaa talo itse. Silloin saa juuri haluamansa kodin: sopivasti neliöitä ja huoneita ja erilaisia tiloja harrastuksille. Ongelmana kaupungeissa saattaa olla tonttimaan vähäisyys sekä tonttien pieni koko. Maalla ja kehyskunnissa unelma väljemmästä asumisesta toteutuu, kun tarjolla on suurempia tontteja ja enemmän rakennusoikeutta.

Ensimmäistä kertaa omakotitaloon?

Omakotitalossa asutaan väljemmin ja vapaammin, sinne mahtuu enemmän ääntä ja elämää. Yölläkin saa tömistellä ja käydä suihkussa naapurien häiriintymättä. Viikon ainoa saunavuoro ei ole enää perjantaina kello kahdeksan, vaan saunan saa lämmittää juuri silloin kun siltä tuntuu. Omakotitalo on monelle enemmänkin elämäntapa, jossa arvostetaan sitä, että valta ja vastuut omasta asumisesta ovat itsellä. Kerrostalossa siististä pihasta, kiinteistönhoidosta ja remonteista maksetaan yhtiövastikkeessa, omakotitalossa hommat hoidetaan itse. Jatkuvaa puuhaa omakotitalossa aina riittää, joten pihatöihin ja pikku remontteihin on hyvä tuntea kutsumusta – niissä saa nauttia omasta kädenjäljestä ja toteuttaa luovuuttaan. Entä sitten kustannukset? Moni pitää omakotitaloasumista kalliina, mutta hyvä uutinen on se, että asumiskulut ovat edullisimmat omakotitalossa.

Ota asiantuntija avuksi kiinteistökauppoihin

Maalla sijaitseva omakotitalo on kiinteistö, joten sen ostamisessa on otettava huomioon erilaisia asioita kuin asunto-osaketta ostaessa. Valppaus on tarpeen, ja kaikkiin asiakirjoihin, esimerkiksi lainhuuto- ja rasitustodistuksiin, tulee perehtyä huolellisesti yllätysten välttämiseksi. Katso tästä listaa niistä asioista, jotka on hyvä muistaa kiinteistöä ostaessa.

Kun etsit sopivaa uutta kotia maaseudulta, ota ammattilainen avuksi. RE/MAXin kiinteistönvälittäjät löytävät sinulle ja läheisillesi toiveittesi kodin. Ja kun koti on löytynyt, sopimus- ja kauppakirja-asiat hoituvat RE/MAXin ammattilaisen avustuksella lainmukaisesti.

Etsitkö sopivaa asuntoa tai omakotitaloa maaseudulta? Anna RE/MAXin kokeneiden välittäjien auttaa!

Haluan varata
Ilmaisen hinta-arvion

Kutsu RE/MAX-välittäjä arviokäynnille kotiisi, hän osaa suositella juuri sinulle ja kodillesi sopivaa palvelukokonaisuutta.
Varaa aika kalenterista, ja välittäjämme tulee arvioimaan asuntosi hinnan.
Hyvä, tarvitsemme vielä muutaman tiedon
Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
Ole hyvä ja kirjoita numerosi..
Ole hyvä ja kirjoita sähköpostiosoitteesi..
Ehdota aikaa
Alkaen klo
Toinen aika
Alkaen klo
Kiitos arviokäynnin varaamisesta
Alueesi RE/MAX-välittäjä on sinuun yhteydessä mahdollisimman pian ja vahvistaa tapaamisajan.
Palvelinvirhe, lomaketta ei lähetetty.
Yritä uudelleen jonkin ajan kuluttua..
Loading

Tiesitkö tämän asunnon vaihtamisesta?

Tilaa uutiskirje

* Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
* Ole hyvä ja anna oikea sähköpostiosoitteesi.

Ole hyvä ja odota... Loading

Olen kiinnostunut
* Ole hyvä ja valitse kiinnostuksen kohteesi.

Voimmeko olla avuksi?

Jätä yhteystietosi, niin olemme yhteydessä sinuun.

Ota yhteyttä!
Oletko myymässä tai ostamassa asuntoa?
Anna meidän auttaa!

Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
Ole hyvä ja kirjoita numerosi.
Ole hyvä ja kirjoita postinumerosi.
Ole hyvä ja kirjoita oikea sähköpostiosoitteesi.
Ole hyvä ja kirjoita viesti.