RE/MAX asiakastarina: välittäjänä Paula Hovav...

Olen myynyt ja ostanut useita asuntoja elämäni aikana

Carmela Anker viihtyy hyvin raikkain värein remontoidussa kaksiossaan Espoon Matinkylässä. Sisustuksessa on vihjeitä Ankerin ammatista ja intohimosta; musiikki on tiivis osa eläkkeelle jääneen musiikinopettajan elämää, ja se näkyy asuntoon kauniisti asetelluista soittimista. Vielä puoli vuotta sitten Anker asui sataneliöisessä asunnossa. Nykyinen kaksio oli tuolloin vuokralla odottaen sopivaa hetkeä, jolloin Anker voisi muuttaa – myytyään ensin liian suureksi käyneen vanhan asuntonsa.

Anker tietää hyvän kiinteistönvälittäjän merkityksen asunnon myynnissä, ja tällä kertaa hän myös tiesi, kenen puoleen halusi kääntyä. RE/MAXin Paula Hovav tuli Ankerille kiinteistönvälittäjänä tutuksi, kun hän oli myymässä Ankerin tyttären asuntoa. Tyttären asunto meni viikossa kaupaksi, mikä viimeistään vakuutti Ankerin siitä, että Hovav olisi myös hänelle sopiva välittäjä. ”Paulasta tuli heti sellainen mielikuva, että hän on hyvin luotettava, rento oma itsensä, vakuuttava – ja yhtä aikaa huumorintajuinen. Tuli sellainen tunne, että voin olla rauhallisin mielin ja että asuntoni kyllä menee kaupaksi – varmasti nopeastikin”, Anker kertoo.  

 

 

 

Henkilökohtainen ote teki hyvän vaikutuksen

Anker piti siitä, että Hovav näytti asuntoa yksittäisille asiakkailleen yksityisnäytöissä ja sai näin asiakkaisiin henkilökohtaisen kontaktin. Anker itsekin on asuntoja ostaessaan pitänyt yksityisnäyttöjä mieluisimpana vaihtoehtona. ”Olin myös seurannut pitkään tämän alueen asuntojen hintoja ja olen perillä niistä. Kun keskustelimme yhdessä siitä, mikä asuntoni hinta voisi olla, oli se mielestäni hyvin realistinen. Sekin loi luottamusta. Meniköhän siinä noin kuukausi, kun asuntoni oli myyty”, Anker hymyilee.

Usean asunnon myynti- ja ostokokemuksella Anker on tyytyväisin Paulaan ja RE/MAXiin

Kun vanha asunto oli myyty, Anker pääsi rauhassa tekemään remonttia uuteen kaksioonsa ennen muuttoa. Useamman asunnon myynti- ja ostoprosessin kokenut Anker on hyvillä mielin suositellut Hovavia välittäjäksi myös tuttavilleen. ”Olen muuttanut aika monta kertaa, ja asuntoja on tullut myytyä ja ostettua elämäntaipaleella. Kaikkein tyytyväisin olen ollut Paulan toimintaan. Pidän häntä erittäin hyvänä välittäjänä. RE/MAX ei ollut niin tuttu minulle ennen tätä kokemusta, mutta Paulan kautta kuva on muodostunut hyvin positiiviseksi.”

 

Oletko ostamassa tai myymässä asuntoasi? RE/MAXin välittäjät auttavat mielellään.

Jätä yhteydenottopyyntö >

Haluan varata
Ilmaisen hinta-arvion

Kutsu RE/MAX-välittäjä arviokäynnille kotiisi, hän osaa suositella juuri sinulle ja kodillesi sopivaa palvelukokonaisuutta.
Varaa aika kalenterista, ja välittäjämme tulee arvioimaan asuntosi hinnan.
Hyvä, tarvitsemme vielä muutaman tiedon
Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
Ole hyvä ja kirjoita numerosi..
Ole hyvä ja kirjoita sähköpostiosoitteesi..
Ehdota aikaa
Alkaen klo
Toinen aika
Alkaen klo
Kiitos arviokäynnin varaamisesta
Alueesi RE/MAX-välittäjä on sinuun yhteydessä mahdollisimman pian ja vahvistaa tapaamisajan.
Palvelinvirhe, lomaketta ei lähetetty.
Yritä uudelleen jonkin ajan kuluttua..
Loading

Tiesitkö tämän asunnon vaihtamisesta?

Tilaa uutiskirje

* Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
* Ole hyvä ja anna oikea sähköpostiosoitteesi.

Ole hyvä ja odota... Loading

Olen kiinnostunut
* Ole hyvä ja valitse kiinnostuksen kohteesi.

Voimmeko olla avuksi?

Jätä yhteystietosi, niin olemme yhteydessä sinuun.

Ota yhteyttä!
Oletko myymässä tai ostamassa asuntoa?
Anna meidän auttaa!

Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
Ole hyvä ja kirjoita numerosi.
Ole hyvä ja kirjoita postinumerosi.
Ole hyvä ja kirjoita oikea sähköpostiosoitteesi.
Ole hyvä ja kirjoita viesti.