Puolivuosikatsaus 1 / 2018...

Suomi ei ole yksi Asuntomarkkina, vaan useat paikallismarkkinat

Asuntomarkkinat eivät ole sekaisin eikä niissä ole mitään vialla

YLE uutisoi 29.7: ”Jotain outoa asuntomarkkinoilla, kauppa on hyytynyt noususuhdanteessa: "Selittämätöntä.” Uuti- soinnissa pohdittiin kuinka keväällä asuntokauppa ei ollutkaan käynyt niin hyvin kuin oli oletettu joidenkin toimesta. Asuntomarkkinakeskustelussa ”selittämättömäksi” leimattu tilanne ei kuitenkaan koske koko Suomea, sillä useilla paikkakunnilla asuntokauppa on käynyt hyvin ja varsinkin perheasuntojen osalla on kirjattu ilahduttavaa kasvua. ”Asuntomarkkinat ovat aina olleet eritahtiset eri puolilla Suomea. Asuntomarkkinoista uutisoitaessa unohtuu lähes aina, kuinka suuri maa Suomi on ja kuinka erilaiset tilanteet asuntomarkkinoilla vallitsevat eri puolilla maatamme. Oman asuinalueen suhdanteet – liittyivät ne sitten muuttoliikkeeseen, nuorison työllisyyteen tai työpaikkojen kehittymiseen – vaikuttavat oleellisesti kuluttajien ostoaikeisiin. Myyntiaikoja tarkasteltaessa 50 päivää on normaali myyntiaika jossakin päin Suomea, kun puolestaan 365 päivää voi olla vuosikymmeniä vakiintunut myyntiaika toisaalla Suomessa. Myyntiaikojen kehittymistä ei voi uutisoida oikein keskiarvolukujen perusteella, sillä paikkakunta-, kohde-, kohdetyyppi- ja paikallissijaintitiedoilla on kullakin vaikutuksena jokaisen kohteen haluttavuuteen markkinoilla. Tilastoissa näyttäytyvä pitkä myyntiaika ei aina kerro hidastuvista asuntomarkkinoista vaan voi kertoa asuntokaupan kohdistumisesta pitkään myynnissä olleisiin asuntoihin,” toteaa RE/MAX Suomen kehitysjohtaja Pekka Ronkainen. ”Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin maakuntakohtaiset ostoaikeet osoittavat hyvin, kuinka maamme sisällä voi vallita saman aikaisesti täysin lamaantunut tilanne asunnonvaihdon suhteen ja toisaalla innostus on ylimmillään. Tavallisen kuluttajan toimeentulo ja usko sen säilymiseen on asuntomarkkinoiden kantava voima. Asuntomarkkinat elää ja hengittää tavallisen suomalaisen kuluttajan kanssa samaan tahtiin. Kun usko toimeentuloon on riittävän vahvaa, niin asuntokaupoille lähdetään tosimielellä oman perheen asuinolojen ja oman varallisuuden kehittämiseksi,” jatkaa Ronkainen.

Sisäisen muuttoliikkeen suunta näyttää vaihtuvan talouden kohentuessa

”Jotain outoa” sen sijaan asuntomarkkinoilla on se, että asuntokaupan luvut indikoivat muuttoliikkeen suunnan muutosta Suomessa. Ennen taantumaa vallitsi tilanne, jossa muuttoliike suuntautui ensin maakuntakeskuksiin ja sieltä vipuvaikutuksella pääkaupunkiseudulle. Tämä malli murtui pitkän taantuman aikana ja muuttoliike suuntasi pääasiassa suoraan pääkaupunkiseudulle. Nyt taloudellisen tilanteen piristyminen ja työpaikkatarjooman parantumien useissa maakuntakeskuksissa on palauttamassa muuttoliikkeen aiempaan tilanteeseen. Käytännön esimerkkejä tästä kehityksestä näkyy mm. rivitalohuoneistojen ja omakotitalojen kaupan piristymisenä mm. Tampereen, Lahden ja Oulun markkinoilla, joissa kauppamäärien lisäksi kohdetyyppien sisällä on tapahtunut muutosta ostajakunnassa ja ostetun kohteen koossa. Tämä kehitys voi näkyä pk-seudun asuntokaupassa pienenä kysynnän hiipumisena.

Suomen asuntokaupan instrumentit hyvät – välittäjän asema kaipaa muutosta kansainväliseen käytäntöön

RE/MAX on kansainvälinen maailman suurin kiinteistönvälitysketju ja maailman kahdeksanneksi suurin franchising- ketju. Suomessa RE/MAX on toiminut yli 10 vuotta. Ketju on yksi Suomen suurimmista kiinteistönvälitysketjuista työllistäen nykyisin lähes 400 henkeä. ”Kun vertaamme Suomen asuntomarkkinoita muun maailman asuntomarkkinoihin, niin meillä kaupankäynti on hyvin järkiperäistä ja instrumenttimme, kuten suomalainen Asunto Osakeyhtiö - järjestelmä ja toimiva kuluttajalainsäädäntö, ovat markkinoiden läpinäkyvyyttä erinomaisesti parantavia tekijöitä. Suomen lainsäädännössä on kuitenkin yksi kohta, joka kaipaa muutosta – kiinteistönvälittäjän velvoite toimia samanaikaisesti ostajan ja myyjän päämiehenä. Nykyinen tilanne aiheuttaa osaltaan väärinymmärrystilanteita asuntokaupan osapuolissa sekä välittäjän syyllistämistä toisen osapuolen suosimisesta, kun välittäjä esim. kertoo kaupan kohteesta jotain ikävää. Mielestämme Suomessa kannattaisi siirtyä muun maailman käytäntöön, jossa ostajalla ja myyjällä on omat välittäjänsä. Tällöin ammattilaiset hoitaisivat tiedonvaihdon kohteesta ja pitäisivät huolen, että oma päämies – olipa hän ostaja tai myyjä – tietäisi varmasti kaiken oleellisen tehdäkseen omalta kannaltaan järkeviä asuntokauppoja. Tämä vähentäisi merkittävästi tiedonantamiseen ja -saantiin liittyviä ongelmia asuntokauppatilanteissa,” toteaa RE/MAX Suomen toimitusjohtaja Pasi Aalto.

Asuntokaupan kokonaisluvuissa ei dramaattista muutosta viime vuoteen verrattuna

Ensimmäisen vuosipuolikkaan aikana käytettyjen asuntojen (kt, rt ja okt) kauppoja tehtiin noin 29.000 kpl, kun vuonna 2017 samaan aikaan tehtiin 29.000 kpl. Velattomia kauppahintoja tämän vuoden alussa on näissä kaupoissa liikkunut noin 5,240 mrd. euroa, kun 2017 niitä liikkui 5,240 mrd. euroa. Eli volyymit ovat näiltä osin samat. Kaupan hetkellistä notkahdusta merkittävämpää on se, että touko-kesäkuussa on nostettu 3,5 mrd. euroa uutta asuntolainaa. Nostetun asuntolainan määrä vaikuttaa asuntokauppaan pienellä viiveellä, sillä varsinkin käytettyjen asuntojen kaupat ketjuuntuvat ja sama raha liikkuu osana useampaa kauppaa. Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin mukaan kuluttajien asunnonostoaikeet ovat edelleen korkealla tasolla indikoiden vahvaa kysyntää asuntomarkkinoille syksyksi.

RE/MAX -ketju edelleen vahvassa kasvussa

”RE/MAX-ketjun kauppamäärät kasvoivat 10 % verrattuna edellisen vuoden alkupuoliskoon ja vastaava kasvu jatkui kesällä. RE/MAXin välittäjämäärä Suomessa on reilussa kasvussa – vahvistimme verkostoamme edelleen avaamalla alkuvuonna uusia toimistoja Ouluun, Jyväskylään, Espooseen, Helsinkiin, Kotkaan ja Tuusulaan. Syksyn aikana avaamme useita toimistoja eri puolelle Suomea – seuraavaksi Saloon. Kaikille näille paikkakunnille luomme uusia työpaikkoja ja rekrytointi on käynnissä”, kertoo toimitusjohtaja Pasi Aalto.

 

Lähde: KVKL Hintaseurantapalvelu / REMAX Suomi  

Lisätietoja

Pasi Aalto, Toimitusjohtaja, RE/MAX Suomi +358 400 322 232 | pasi.aalto@remax.fi

 

Suomessa ensimmäinen REMAX-toimisto avattiin 2006. Tällä hetkellä RE/MAXilla on lähes 400 välittäjää 25:llä eri paikkakunnalla Suomessa, ja välittäjämäärä on kasvussa. Yhtiön tavoitteena on palvella jokaista asiakasta tasalaatuisesti ja laadukkaasti, oli kyse asunnon sitten myymisestä, ostosta tai vuokrauksesta. REMAX toimii globaalisti 45 vuoden kokemuksella 100 maassa yli 7500 toimiston ja yli 120 000 välittäjän vahvuudella. REMAX on markkinajohtaja 11 Euroopan maassa, USA:ssa ja Kanadassa. REMAX-välittäjät auttavat vuosittain yli miljoonaa ihmistä ostamaan ja myymään kotinsa ympäri maailmaa.    

 

Haluan varata
Ilmaisen hinta-arvion

Kutsu RE/MAX-välittäjä arviokäynnille kotiisi, hän osaa suositella juuri sinulle ja kodillesi sopivaa palvelukokonaisuutta.
Varaa aika kalenterista, ja välittäjämme tulee arvioimaan asuntosi hinnan.
Hyvä, tarvitsemme vielä muutaman tiedon
Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
Ole hyvä ja kirjoita numerosi..
Ole hyvä ja kirjoita sähköpostiosoitteesi..
Ehdota aikaa
Alkaen klo
Toinen aika
Alkaen klo
Kiitos arviokäynnin varaamisesta
Alueesi RE/MAX-välittäjä on sinuun yhteydessä mahdollisimman pian ja vahvistaa tapaamisajan.
Palvelinvirhe, lomaketta ei lähetetty.
Yritä uudelleen jonkin ajan kuluttua..
Loading

Tiesitkö tämän asunnon vaihtamisesta?

Tilaa uutiskirje

* Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
* Ole hyvä ja anna oikea sähköpostiosoitteesi.

Ole hyvä ja odota... Loading

Olen kiinnostunut
* Ole hyvä ja valitse kiinnostuksen kohteesi.

Voimmeko olla avuksi?

Jätä yhteystietosi, niin olemme yhteydessä sinuun.

Ota yhteyttä!
Oletko myymässä tai ostamassa asuntoa?
Anna meidän auttaa!

Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
Ole hyvä ja kirjoita numerosi.
Ole hyvä ja kirjoita postinumerosi.
Ole hyvä ja kirjoita oikea sähköpostiosoitteesi.
Ole hyvä ja kirjoita viesti.