RE/MAX vuosikatsaus 2019...

Rauhallisen alkuvuoden jälkeen asuntomarkkinoilla päästiin hyvään kasvuvauhtiin vuonna 2019

Asuntokauppa vuonna 2019 alkoi rauhallisesti. RE/MAXin markkinakatsauksessa 18.4.2019 kerrottiin, että kokonaiskauppamäärät käytetyissä asunnoissa laskivat vuoden 2019 ensimmäisenä kvartaalina koko Suomessa lähes 3% vuodesta 2018. Toukokuun markkinakatsauksessa (21.5.2019) tiedotettiin kokonaiskauppamäärien laskuprosenttien lieventyneen. Kesän alku piristi asuntokauppaa koko Suomessa ja jo tällöin oli huomattavissa omakotitalokauppojen nousu. Kesän jälkeen syyskuun markkinakatsauksessa (19.9.2019) kerrottiin, että kauppamäärien kasvu varsinkin omakotitaloissa oli yhä huomattavampaa. Lokakuussa 2019 kauppamäärien ja neliöhintojen maltillinen kasvu jatkui koko Suomessa, ja syksy olikin keskimääräistä vilkkaampi asuntomarkkinoilla. Myös omakotitalojen kauppamäärät jatkoivat kasvuaan.  

Asuntokaupat Suomessa vuonna 2019

Asuntokauppoja tehtiin koko Suomessa vuonna 2019 4,5 % enemmän kuin vuonna 2018. Pääkaupunkiseudulla kasvua oli 9,4 % ja pääkaupunkiseudun kehyskunnissa (Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Nurmijärvi, Riihimäki, Sipoo, Tuusula, Vihti) 2,8 %. Muualla Suomessa (koko muu Suomi pois lukien pääkaupunkiseutu) kasvua oli 3,1 %. Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla sekä Lapissa kauppoja tehtiin reilu 4% enemmän.    

Kauppamäärät kasvussa – varsinkin omakotitalojen kauppa kasvukeskuksissa on vilkastunut

Käytetyissä kerrostaloasunnoissa koko Suomessa kauppamäärät kasvoivat vuonna 2019 vuoteen 2018 verrattaessa 3,7 %. Loppuvuonna eli loka-joulukuussa kasvua oli 5,5 %, joka on asuntokauppoina yli 410 kappaletta. Loppuvuosi oli keskimääräistä vilkkaampaa asuntomarkkinoilla. Pääkaupunkiseudulla kerrostalokaupat kasvoivat vuonna 2019 7,4 % – Helsingissä ja Espoossa kasvua oli lähes 8 % ja Vantaalla 6 %. Muualla Suomessa (koko Suomi pois lukien pääkaupunkiseutu) kasvua oli lähes 2 %. Tampereella kauppamäärissä oli vuonna 2018 kasvua reilu 3 %, Jyväskylässä lähes 5 % ja Oulussa 12 %. Lahdessa kauppamäärät laskivat noin 1 %. Turussa ja Lappeenrannassa kauppamäärissä ei ollut merkittävää muutosta vuoden 2018 kerrostalojen kauppamääriin verrattuna. Loppuvuoden eli loka-joulukuun kaupoissa merkittävää kasvua kauppamäärissä oli Oulussa, jossa käytettyjen kerrostalojen kaupat kasvoivat 41% vuoden 2018 loppuvuoteen verrattuna, sekä Jyväskylässä (kasvua 23 %), Espoossa (kasvua 13 %) ja Lahdessa (kasvua 11 %). Omakotitaloissa kauppamäärät kasvoivat koko Suomessa 9 % vuonna 2019. Pääkaupunkiseudulla kasvua oli 17 % ja muualla Suomessa (koko Suomi pois lukien pääkaupunkiseutu) kasvua oli 5 %. Helsingissä 16 %, Espoossa 19 %, Vantaalla 18 %, Tampereella 3 %, Turussa 17 %, Lahdessa 6 %, Jyväskylässä 13 % ja Oulussa 22 %. Lappeenrannassa omakotitalojen kauppamäärä laski 6 % vuoteen 2018 verrattaessa. Loppuvuonna Turussa omakotitalojen kauppoja tehtiin 34 % prosenttia kuin vuoden 2018 vastaavana ajankohtana – esimerkiksi joulukuussa omakotitalokauppojen määrä yli tuplaantui.  

Neliöhinnat jatkoivat nousuaan

Koko Suomessa käytettyjen kerrostaloasuntojen keskimääräiset neliöhinnat nousivat 4,1 % vuoteen 2018 verrattuna. Toteutunut keskimääräinen neliöhinta käytetyissä kerrostaloasunnoissa oli joulukuussa 3127 euroa, ja pääkaupunkisedulla 5069 euroa. Pääkaupunkiseudulla kasvua oli 3 %, Helsingissä, Tampereella ja Turussa 4 %, Espoossa ja Vantaalla 2 %, sekä Oulussa 7 %. Lappeenrannassa neliöhinnoissa ei ollut merkittävää muutosta. Lahdessa ja Jyväskylässä neliöhinnat laskivat 1 % verrattuna vuoteen 2018.  

RE/MAX ketjun vuosi 2019

RE/MAX-ketjun myynti kasvoi vuonna 2019 15 % verrattuna vuoteen 2018. Kasvuvauhdiltaan hieman rauhallisemman alkuvuoden jälkeen RE/MAX-ketju rikkoi omia ennätyksiään niin kauppamäärissä kuin myynneissään. Loppuvuonna kasvua myynneissä oli reilu 20 % ja kauppamäärissä 17 %. Euroopassa RE/MAX-ketju vahvisti asemaansa Euroopan suurimpana kiinteistönvälitysketjuna. Ketjussa toimii tällä hetkellä Euroopassa yli 25000 kiinteistönvälittäjää. ”Vuosi 2019 oli kaupallisesti hyvä ja odotamme tältä vuodelta ketjussamme vastaavaa kasvua. Matalat asuntolainan korot, kohtuullinen työllisyys sekä hyvä usko omaan talouteen tulevat auttamaan asuntomarkkinoita myös vuonna 2020”, kertoo RE/MAXin toimitusjohtaja Pasi Aalto.

Lähde: KVKL Hintaseurantapalvelu / REMAX Suomi  Lue myös Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton (KVKL) vuosikatsaus  

Lisätietoja Pasi Aalto, Toimitusjohtaja, RE/MAX Suomi +358 20 573 4000 | pasi.aalto@remax.fi  

 

Suomessa ensimmäinen REMAX-toimisto avattiin 2006. Tällä hetkellä RE/MAXilla on noin 400 välittäjää 25:llä eri paikkakunnalla Suomessa, ja välittäjämäärä on kasvussa. Yhtiön tavoitteena on palvella jokaista asiakasta tasalaatuisesti ja laadukkaasti, oli kyse asunnon sitten myymisestä, ostosta tai vuokrauksesta. REMAX toimii globaalisti yli 45 vuoden kokemuksella 110 maassa yli 7900 toimiston ja noin 125 000 välittäjän vahvuudella. REMAX on markkinajohtaja 12 Euroopan maassa, USA:ssa ja Kanadassa. REMAX-välittäjät auttavat vuosittain yli miljoonaa ihmistä ostamaan ja myymään kotinsa ympäri maailmaa.

Haluan varata
Ilmaisen hinta-arvion

Kutsu RE/MAX-välittäjä arviokäynnille kotiisi, hän osaa suositella juuri sinulle ja kodillesi sopivaa palvelukokonaisuutta.
Varaa aika kalenterista, ja välittäjämme tulee arvioimaan asuntosi hinnan.
Hyvä, tarvitsemme vielä muutaman tiedon
Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
Ole hyvä ja kirjoita numerosi..
Ole hyvä ja kirjoita sähköpostiosoitteesi..
Ehdota aikaa
Alkaen klo
Toinen aika
Alkaen klo
Kiitos arviokäynnin varaamisesta
Alueesi RE/MAX-välittäjä on sinuun yhteydessä mahdollisimman pian ja vahvistaa tapaamisajan.
Palvelinvirhe, lomaketta ei lähetetty.
Yritä uudelleen jonkin ajan kuluttua..
Loading

Tiesitkö tämän asunnon vaihtamisesta?

Tilaa uutiskirje

* Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
* Ole hyvä ja anna oikea sähköpostiosoitteesi.

Ole hyvä ja odota... Loading

Olen kiinnostunut
* Ole hyvä ja valitse kiinnostuksen kohteesi.

Voimmeko olla avuksi?

Jätä yhteystietosi, niin olemme yhteydessä sinuun.

Ota yhteyttä!
Oletko myymässä tai ostamassa asuntoa?
Anna meidän auttaa!

Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
Ole hyvä ja kirjoita numerosi.
Ole hyvä ja kirjoita postinumerosi.
Ole hyvä ja kirjoita oikea sähköpostiosoitteesi.
Ole hyvä ja kirjoita viesti.