Ohjeistus koronavirusepidemian leviämisen ehkäisyyn...

Välittäjiemme ja muun henkilöstön, sekä asiakkaidemme suojaamiseksi koronavirustilanteessa olemme ottaneet käyttöön muutamia tavanomaisesta poikkeavia toimenpiteitä. Tavoitteenamme on asunto- ja kiinteistökaupan jatkuvuuden varmistaminen turvallisuudesta tinkimättä. Noudatamme Suomen viranomaisten ohjeita ja päivitämme käytäntöjämme tarvittaessa koronavirustilanteen kehittyessä.

Asuntoesittelyt

Koronavirusepidemian vuoksi kohteissa järjestetään toistaiseksi vain yksityisesittelyjä. Kaikissa asuntojen myynti-ilmoituksissa on laadukkaat kuvat ja esittelytekstit, ja kiinnitämme vallitsevassa tilanteessa erityisesti huomiota, että kaikki tiedot ovat hyvin saatavilla. Myös kohdevideoihin keskitytään ja panostamme siihen, että kaikista myynnissä olevista asunnoista olisi saatavilla esittelyvideot. Panostamme myös virtuaalisten live-esittelyiden mahdollisuuteen. Ota yhteyttä sinua kiinnostavasta kohteesta kohteen välittäjään, ja kysy lisää eri mahdollisuuksista. Yksityisesittelyssä panostetaan käsihygieniaan. Emme tänä aikana kättele ja ylimääräistä tasojen ja pintojen koskettelua tulee välttää. Pidämme silmällä myös sitä, että asuntoon ei tulla tutustumaan kipeänä. Välittäjillä on saatavuuden mukaan tarjolla esittelyissä myös käsien desinfiointiin tarkoitettuja tuotteita. Ohjeistamme kaikkia esittelyihin tulevia henkilöitä hygienian tärkeydestä. Asunnon välittäjä toimittaa myös erikseen ohjeet asunnon myyjille ja ostaja-asiakkaille yksityisesittelyihin valmistautumiseen. Saat lisätietoja omalta RE/MAX-välittäjältäsi.

Tapaamiset

Pidämme tapaamiset ja neuvottelut asiakkaidemme kanssa puhelimitse tai videotapaamisina. Voimme myös tehdä arviokäyntejä virtuaalisesti. Välittäjämme eivät työskentele, mikäli tuntevat olonsa yhtään sairaaksi. Välittäjiemme vahva ammattipätevyys takaa sen, että esittelyt ja neuvottelut pystytään järjestämään yhteistyössä toisen välittäjämme kanssa, vaikka kotinne myyntiä pääasiallisesti hoitava välittäjä olisi estynyt.

 

   

Haluan varata
Ilmaisen hinta-arvion

Kutsu RE/MAX-välittäjä arviokäynnille kotiisi, hän osaa suositella juuri sinulle ja kodillesi sopivaa palvelukokonaisuutta.
Varaa aika kalenterista, ja välittäjämme tulee arvioimaan asuntosi hinnan.
Hyvä, tarvitsemme vielä muutaman tiedon
Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
Ole hyvä ja kirjoita numerosi..
Ole hyvä ja kirjoita sähköpostiosoitteesi..
Ehdota aikaa
Alkaen klo
Toinen aika
Alkaen klo
Kiitos arviokäynnin varaamisesta
Alueesi RE/MAX-välittäjä on sinuun yhteydessä mahdollisimman pian ja vahvistaa tapaamisajan.
Palvelinvirhe, lomaketta ei lähetetty.
Yritä uudelleen jonkin ajan kuluttua..
Loading

Tiesitkö tämän asunnon vaihtamisesta?

Tilaa uutiskirje

* Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
* Ole hyvä ja anna oikea sähköpostiosoitteesi.

Ole hyvä ja odota... Loading

Olen kiinnostunut
* Ole hyvä ja valitse kiinnostuksen kohteesi.

Voimmeko olla avuksi?

Jätä yhteystietosi, niin olemme yhteydessä sinuun.

Ota yhteyttä!
Oletko myymässä tai ostamassa asuntoa?
Anna meidän auttaa!

Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
Ole hyvä ja kirjoita numerosi.
Ole hyvä ja kirjoita postinumerosi.
Ole hyvä ja kirjoita oikea sähköpostiosoitteesi.
Ole hyvä ja kirjoita viesti.