Onko kiikarissa asunto Virosta? Etelänaapurimme houkuttelee yhä useampia suomalaisia asuntokaupoille. Keräsimme yhteen infopaketin Viron asuntomarkkinoista ja siitä, mitä asunnon ostajan on syytä huomioida lähtiessään asuntokaupoille Viroon.

Viron asuntomarkkina voidaan jakaa kahteen osaan: suurimmat kaupungit ja muu Viro. Tallinna ja sitä ympäröivä Harjumaa eli Harjun maakunta on Viron asuntokaupan keskus. Myös Tarton ja Pärnun kaupungit kiinnostavat monia asunnon ostajia.

Uusia asuinrakennuksia rakennetaan koko ajan lisää, ja koko markkina on kasvussa. Asuntojen hinnat Virossa ovat kasvaneet tasaisesti viimeisten 5–10 vuoden aikana, ja hinnat jatkavat kasvuaan. Silti esimerkiksi verrattuna Suomen hintoihin asuntojen hinnat Virossa ovat suhteellisen edullisia.

 

Asunto Tallinnasta

Puhuttaessa asunnon ostamisesta Virosta katseet kääntyvät useimmiten Tallinnaan. Kaupunkialueella etenkin trendikkäät Kalamaja ja Telliskivi ovat alueita, joissa asuntokauppa käy tällä hetkellä kiivaana. Lisäksi esimerkiksi hieman keskustan ulkopuolella sijaitseva Ülemisten alue kasvaa kovaa vauhtia. Monille suomalaisille kyseinen alue on tullut tutuksi Viron suurimmasta kauppakeskuksesta.

Myös Tallinnan vanhan kaupungin alueelta löytyy paljon mielenkiintoisia asuntoja. Etenkin vanhat 1500- tai 1600-luvun rakennuksiin tehdyt remontoidut kohteet saavat monet ostajat ihastumaan.

 

Asunto muualta Virosta

Tallinnan lisäksi suosittuja kohteita asunnon ostoa ajatellen ovat muun muassa Tartto, Pärnu ja idyllinen Saarenmaa. Tartossa monia suomalaisia viehättää hieno vanhakaupunki ja kaupungin laaja kulttuuritarjonta. Pärnu taas on kuuluisa upeista hiekkarannoistaan, ja Pärnun loma-asunnot ovatkin olleet kiinnostavia kohteita sekä vuokraus- että ostomarkkinoilla.

Loma-asunto Saarenmaalta on myös yhä useamman suomalaisen kiikarissa, ja alueella on lähivuosien aikana tehty paljon loma-asuntokauppoja.

 

Miksi ostaa asunto Virosta?

Jos harkitset kakkoskodin hankintaa tai haluat viettää eläkepäiviä jossain muualla kuin koto-Suomessa, tässä kolme keskeistä syytä ostaa asunto Virosta.

Virossa asunnot ovat edullisia suhteessa Suomen hintoihin. Vaikka asuntojen hinnat ovat Virossa nousseet viime vuosina, on hintataso silti hyvin houkutteleva verrattuna esimerkiksi Helsingin alueen neliöhintoihin.

Kulkuyhteydet Suomesta Viroon ovat todella hyvät. Helsingistä Tallinnaan pääsee nykyään meriteitse nopeimmillaan alle kahdessa tunnissa. Lisäksi matkustamista helpottaa se, että Viro kuuluu myös Schengenin sopimuksen piiriin, joten Viroon matkustettaessa ei tarvita esimerkiksi passia tai viisumia.

Asuntojen hinnat Virossa jatkavat kasvuaan. Asunnon osto Virosta on siis tällä hetkellä myös hyvä sijoitus.
 

Minkälaisia asuntoja suomalaiset ostavat Virosta?

Suomalaiset arvostavat helppoutta, joten pääosin haetaan uudempia, muuttovalmiita asuntoja, joihin ei tarvitse tehdä remontteja. Useimmiten kerrostaloasuntoja, mutta jos hakusessa on esimerkiksi omakotitalo, on suuntana Tallinnan laitamilla sijaitsevat Pirita, Viimsi, Kakuemäe tai Rocca al Mare. Myös Nõmmen alue on suosittu.

Teemme yhteistyötä muun muassa Viron suurimman rakennuttajan, Endoverin, kanssa. Kuvassa upea City Residence -kohde Tallinnan keskustassa

Asunnon ostoprosessi Virossa

Asunnon ostoprosessi on Virossa hieman erilainen kuin Suomessa. Yksi keskeisiä eroja on se, että Virossa kaikki asunnot ovat kiinteistöjä, eivät asunto-osakkeita. Ostettaessa asuntoa Virosta on suositeltavaa käyttää kiinteistönvälittäjän apua. Viron lait ja säädökset tunteva välittäjä pystyy varmistamaan, että kaupat tehdään oikein, ja näin vältytään ylimääräisiltä ongelmilta ja kustannuksilta.

Asuntokaupan vahvistamisen hoitaa paikallinen notaari, jonka tehtävänä on myös tarkistaa, että kaikki kiinteistöön ja tonttiin liittyvät tiedot, omistussuhteet ja mahdolliset rasitukset ovat asiakirjoissa oikein.

Koska asuntokauppa tehdään kiinteistökauppana, ostaja ei saa asuntoa ostaessaan osakekirjaa kuten Suomessa, vaan notaarin vahvistama kauppakirja toimii todistuksena asunnon omistamisesta.

Asunnon oston verotus

Asunnon oston verotus on Virossa hyvin helppoa. Omistuksen kirjaamisesta kiinteistörekisteriin ostajan on maksettava Viron valtiolle leimavero, jonka suuruus määräytyy asunnon kauppasumman mukaan.

Myös asuntokaupan vahvistajana toimivalle notaarille maksetaan palkkio. Tämän maksun suuruus määräytyy myös asunnon kauppahinnan mukaan, ja yleensä sen maksavat ostaja ja myyjä puoliksi.

 

Mitä asunnon ostajan on syytä varmistaa ennen ostopäätöksen tekemistä?

Ennen ostopäätöksen tekemistä

Rakennus- ja käyttöönottoluvat: Varmista, että kiinteistön rakennusluvat ovat kunnossa. Jos rakennus on valmistunut vuoden 1995 jälkeen, pitää rakennuksella olla myös käyttöönottolupa. Nämä tiedot löytyvät rakennusrekisteristä.

  • Kiinteistön tiedot: Tarkasta, mitä tietoja kiinteistöstä on merkitty kiinteistörekisteriin, ja varmista, että ne täsmäävät kiinteistön myyjän antamiin tietoihin. Jos rekisteritiedoissa on puutteita tai eroavaisuuksia, on syytä selvittää, miksi näin on. Varmista myös, että asunto on luokiteltu asunnoksi.
  • Lainat ja rajoitteet: Tarkasta, liittyykö kiinteistöön lainoja tai rasituksia, kuten pihan tai tien käyttöoikeuksia.


Ennen kaupantekotilaisuutta

  • Kuntoarvion teettäminen: Jos kiinteistöstä halutaan tehdä kuntoarvio, on sen tilaaminen ja maksaminen ostajan vastuulla.
  • Kauppasumman maksaminen: Älä maksa koskaan kauppasummaa suoraan myyjälle. Virossa on yleisenä käytäntönä, että ostaja maksaa kauppasumman notaarin deposit-tilille ja kauppasumma siirretään myyjälle vasta kauppakirjan allekirjoituksen jälkeen.
  • Tarvittavat asiakirjat mukaan: kaupantekotilaisuudessa suomalaisella ostajalla tulee olla mukanaan passi ja avioliittotodistus (mikäli ostaja on naimisissa). Virossa kiinteistön omistaminen katsotaan jaetuksi, jos omistajana on aviopari.
  • Ole paikalla kaupantekotilaisuudessa: Asunnon ostajan tulee olla paikalla kaupantekotilaisuudessa, tai hänen tulee vähintään valtuuttaa henkilö, joka voi osallistua kaupantekotilaisuuteen.


Käytä kiinteistönvälittäjää, jolla on kokemusta asuntokaupasta Virossa

Asunnon ostaminen Virosta on helppoa. Mutta jos haluat varmistaa, että ostoprosessi sujuu mutkattomasti ja turvallisesti, on suositeltavaa käyttää kiinteistönvälittäjää, joka tuntee Viron asuntomarkkinan.

RE/MAX-välittäjämme Suomessa avustavat sinua mielellään Viron asuntokauppaan liittyvissä asioissa.

Hyödyllisiä linkkejä
 
 
 

I WOULD LIKE TO RESERVE
Free price estimate

Invite a RE/MAX agent for an assessment visit to your home, he or she can recommend a service package that is right for you and your home.
Book an appointment on the calendar and our agent will estimate the price of your apartment.
Okay, we need a little more information
Please enter your name.
Please enter your number..
Please enter your correct email address..
Suggest a time
Starting at
Optional time
Starting at
Thank you for booking the estimate visit
The RE/MAX agent in your area will be in touch with you as soon as possible and confirms appointment time.
Server error, form not submitted.
Please try again in a few moments..
Loading

Etsitkö asuntoa ulkomailta?

Me autamme sinua. Jätä yhteystietosi, niin olemme yhteydessä sinuun.

Take contact!
Are you selling or buying an apartment?
Let us help!

Please enter your name.
Please enter your number.
Please enter your correct email address.
Please enter your postal code.
Please write a message.