Asunnon remontointi myyntiä varten – lue 10 vinkkiä!...

Suunnitteletko remontoivasi asunnon myyntiä varten? Kaikkea ei kannata pistää uusiksi – varmistu, että teet oikeat asiat, jotta remontointi todella nostaa asunnon arvoa. 

 

1. Aina ei edes kannata remontoida

Ennen remontointia on hyvä arvioida realistisesti, saako työstä ”omansa pois”.

2. Alueellinen kysyntä

Nyrkkisääntö kuuluu, että mitä arvokkaampi asunto ja halutummalla alueella, sitä todennäköisemmin remontti voi lisätä sen arvoa. Kääntäen: jos sijainnille ei ole kysyntää tai asunnon myyntiennusteen mukaan ostajia pitää odotella hetki, ei tuhansien eurojen remontti välttämättä kannata.

3. Myynti remontoitavaksi

Ostaja voi myös suunnitella remontoivansa kohteen joko myyntiin tai itselleen. Silloin hän katsoo asunnossa enemmän sen potentiaalia kuin nykyistä tilaa ja saattaa jopa inspiroitua remontointimahdollisuuksista.

4. Kohteen nostalgiset piirteet

Joissakin kohteissa on ”nostalgiapotentiaalia”, joka voi houkutella ostajia. Esimerkiksi alkuperäiskuntoisen rintamamiestalon, mummonmökin tai -70-lukuisen retrokeittiön remontoiminen korkeakiiltoiseen muoti-ilmeeseen saattaa jopa heikentää myyntiennustetta.

5. Riittäisivätkö siivous ja ehostus?

Toisinaan jo pelkkä huolellinen siivous ja ylimääräisten tavaroiden vieminen pois raikastavat asunnon ilmettä niin paljon, että etukäteen tuskiteltu remonttitarvekin kutistuu.  Ammattitaitoinen kiinteistönvälittäjä auttaa sinua jo arviokäynnillään päättämään, kannattaako remonttiin panostaa.

6. Keskity rikkinäiseen, keskeneräiseen ja kuluneeseen

Ostajan silmä tarttuu eniten säröihin muuten mukavassa yleisilmeessä. Irrallaan lenksottava kattolista tai lattiasta irronnut pala saattaa vaikuttaa ostajan ajatuksiin asunnosta yllättävän paljon, vaikka itse tiedostaisit, että kyseessä on minuuteissa korjattava pikkuvika. Keskeneräiset korjaukset ja selvästi rikkinäiset kohdat asunnossa on siis tärkeää tutkailla ostajan näkökulmasta läpi ja korjata. Jos epäilet, että sinua saattaa vaivata niiden suhteen klassinen sotkusokeus, saat varmasti näkemyksiä kiinteistönvälittäjältä. Hänen haukankatseensa on harjaantunut erottamaan juuri nämä yksityiskohdat. Asumisen jälkiä asunnossa saa olla, mutta ikävän näköiset kulumat ja pysyvästi likaantuneet kohdat epäilyttävät ostajaa. Jos siis esimerkiksi hana on kalkkeutunut kellertäväksi, jokin metalliyksityiskohta ruostunut tai tapetti tummunut vuoteen kohdalta, kannattaa remonttipanostus ohjata ensisijaisesti niihin.

7. Tee vähemmän mutta paremmin

Myytävän asunnon remontoinnissa ei kannatta syyllistyä hutilointiin. Sen sijaan, että tekisit vähän kaikkea, priorisoi tärkeimmät korjaukset kiinteistönvälittäjän kanssa. Älä sorru säästämään muutamaa euroa käyttämällä kaikkein kehnoimpia materiaaleja tai aikaa huiskimalla vähän sinne päin: ostaja kyllä erottaa ”laastariremontin”. Ennen kaikkea arvioi resurssisi realistisesti: kesken jäänyt remontti ei yleensä viehätä ostajaa ainakaan enempää kuin kokonaan tekemätön.

8. Jätä nämä ammattilaiselle ja varmista lupa-asiat

Kaikkea ei kannata lähteä remontoimaan omin päin – eikä edes saa. Esimerkiksi märkätilaremontteihin tarvitaan asunto-osakeyhtiössä taloyhtiön lupa, eikä vesieristystöitä välttämättä saa tehdä itse ollenkaan. Sähköasennuksiin tarvitaan aina sertifioitu ammattilainen. Toisinaan pientalon suuremmat remontit edellyttävät myös rakennuslupaa. Käytäntö vaihtelee kunnittain, ja ennen remonttiin ryhtymistä kannattaa selvittää paikallinen tilanne. Vastuukysymyksiäkin kannattaa pohtia: jos annat työn urakoitsijalle, hän on vastuussa esimerkiksi työssä tehdyistä virheistä. Jos teet itse, ei edes vakuutus korvaa rakennusvirheistä aiheutuneita haittoja, ja vastuu säilyy sinulla vielä pitkään myynnin jälkeenkin. Niin ikään taloyhtiön vastuunjakotaulukkoa on hyvä silmäillä ennen remontoimista: on olemassa ennakkotapauksia, joissa esimerkiksi kylpyhuoneen hanan vaihtaminen on siirtänyt vastuun mahdollisesta vesivahingosta asukkaalle. Erityisen tarkkana on oltava silloin, kun puututaan kantaviin rakenteisiin, lämmön- tai vedeneristyksiin tai putkiasennuksiin.

9. Huomioi taloyhtiön tulevat remontit

Ostajat selvittävät taloyhtiön tiedossa olevat remontit ennen ostopäätöstään. Jos tiedossa on esimerkiksi laaja putkiremontti ja sen yhteydessä toteutettava kylppäriuudistus, on ostajallekin selvää, miksi kylpyhuoneen ilme kannattaa jättää tilapäisesti kauhtuneeksi.

10. Vie asunnon ilmettä neutraaliin suuntaan

Jos päätät ryhtyä remontoimaan, pyri neutraaleihin ja vaaleisiin väreihin – älä valitse esimerkiksi keittiön kaappeja oman, persoonallisen makusi mukaan. Mitä hillitympi kodin ilme on, sitä useamman on mahdollista kuvitella se omakseen.

Suunnitteletko asunnon myyntiä? Asiantuntevat välittäjämme auttavat sinua löytämään juuri sinulle parhaan ratkaisun asuntosi myyntiin.

Tutustu alueesi RE/MAX-välittäjiin >

 

 

Haluan varata
Ilmaisen hinta-arvion

Kutsu RE/MAX-välittäjä arviokäynnille kotiisi, hän osaa suositella juuri sinulle ja kodillesi sopivaa palvelukokonaisuutta.
Varaa aika kalenterista, ja välittäjämme tulee arvioimaan asuntosi hinnan.
Hyvä, tarvitsemme vielä muutaman tiedon
Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
Ole hyvä ja kirjoita numerosi..
Ole hyvä ja kirjoita sähköpostiosoitteesi..
Ehdota aikaa
Alkaen klo
Toinen aika
Alkaen klo
Kiitos arviokäynnin varaamisesta
Alueesi RE/MAX-välittäjä on sinuun yhteydessä mahdollisimman pian ja vahvistaa tapaamisajan.
Palvelinvirhe, lomaketta ei lähetetty.
Yritä uudelleen jonkin ajan kuluttua..
Loading

Tiesitkö tämän asunnon vaihtamisesta?

Tilaa uutiskirje

* Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
* Ole hyvä ja anna oikea sähköpostiosoitteesi.

Ole hyvä ja odota... Loading

Olen kiinnostunut
* Ole hyvä ja valitse kiinnostuksen kohteesi.

Voimmeko olla avuksi?

Jätä yhteystietosi, niin olemme yhteydessä sinuun.

Ota yhteyttä!
Oletko myymässä tai ostamassa asuntoa?
Anna meidän auttaa!

Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
Ole hyvä ja kirjoita numerosi.
Ole hyvä ja kirjoita postinumerosi.
Ole hyvä ja kirjoita oikea sähköpostiosoitteesi.
Ole hyvä ja kirjoita viesti.