RE/MAX-yrittäjät pioneereina uudessa kiinteistönvälitysalan tutkin...

Kiinteistönvälitysketju RE/MAXin yrittäjille rakennettu valmennusohjelma päättyi onnistuneesti joulukuussa – ohjelmasta valmistui 18 yrittäjää. Valmennusohjelman avulla yrittäjät suorittivat aivan uuden tutkinnon ensimmäisinä kiinteistönvälittäjäyrittäjinä maassamme.

RE/MAX-Kasvuyrittäjän Muutosvalmennusohjelma starttasi joulukuussa 2018

Valmennusohjelman tavoitteena oli kehittää RE/MAX-yrittäjää omassa yrittäjyydessään ja yrityksensä johtamisessa - erityisesti antaa yrittäjälle eväitä kasvuun. Yrittäjien liikkeenjohdollisia kasvuvalmiuksia kehitettiin vuoden ajan monimuoto-ohjelmalla, joka sisälsi ryhmä- ja yksilövalmennusta. Valmennusohjelmaan kuului lisäksi neljä kahden päivän ja kaksi yhden päivän lähijaksoa. Lisäksi osallistujat rakensivat valmennusohjelman aikana yritykselleen kasvusuunnitelman sekä toteuttivat valitsemaansa liiketoiminnan avainalueeseen liittyvän kehittämisprojektin. Valmennusohjelman yhteydessä yrittäjät suorittivat samalla Opetushallituksen hyväksymän uuden tutkinnon − Liiketoiminnan Erikoisammattitutkinnon, Kiinteistönvälitysliikkeen Johtamisen osaamisalueella. Tämä RE/MAX-yrittäjien ryhmä oli koko Suomen ensimmäinen opiskelijaryhmä, joka suoritti ko. tutkinnon.

Ketjun toimitusjohtaja Pasi Aalto iloitsi saavutuksesta: ”Olemme tottuneet olemaan pioneereja alalla ja tässäkin asiassa oli hienoa, että saimme olla ensimmäisenä liikkeellä. Ohjelma antoi yrittäjillemme tärkeää tukea kasvun hallintaan ja liiketoiminnan kehittämiseen, mikä auttaa meitä kovassa kisassa kehittyvillä markkinoilla.” ”Tulevaisuuden haasteet asuntomarkkinoiden muuttuessa vaativat yrittäjiltä rautaista liikkeenjohdollista ammattitaitoa kiinteistönvälitysliikkeen johtamiseen. Halusimme rakentaa tämän valmennusohjelman nimenomaan tukemaan yrittäjiämme kannattavaa kasvua”, Aalto jatkaa. Valmennusohjelma toteutettiin n. 11 kuukauden monimuoto-ohjelmalla ja sen toteutti Franchise Business College yhteistyössä Mercuria - Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen kanssa. Ohjelma päättyi 1.11.2019, jolloin osallistujille jaettiin todistukset valmennuksen onnistuneesta suorittamisesta.

Seuraava RE/MAXin Kasvuyrittäjä-valmennus alkaa vuoden 2020 alussa

”Kokemuksemme uudesta valmennusohjelmasta ovat todella hyvät, ja valmistuneet yrittäjämme saivat valmennuksesta paljon hyötyä oman liiketoimintansa kehittämiseen. Seuraavat ryhmä yrittäjiämme aloittaa valmennukset alkuvuodesta”, kertoo Pasi Aalto.

Ensimmäiset koulutuksesta valmistuneet RE/MAX-Yrittäjät ovat:

Outi Karppinen, RE/MAX Kiinteistönvälitys OK, Jyväskylä Janne Bruun, RE/MAX Power, Helsinki Jukka Vuorio, RE/MAX Power, Helsinki Kristiina Diomin, RE/MAX Diili, Helsinki Kirsi Sainio, RE/MAX Asunnot, Vantaa ja RE/MAX Asunnot 1, Turku Johanna Kinnunen, RE/MAX Center, Tampere Juha Tupala, RE/MAX Center, Tampere Monja Juntunen, RE/MAX Classic, Espoo Anne Vastamäki, RE/MAX Room, Kotka Kyösti Juntunen, RE/MAX Classic, Espoo Henrik Öberg, RE/MAX East, Helsinki Sven Schlegel, RE/MAX Star, Helsinki Virpi Lehtonen, RE/MAX Star, Helsinki Pauli Kaarre, RE/MAX Noste, Lahti Joanna Sortti, RE/MAX Visio, Helsinki Tom Lindqvist, RE/MAX OmaanKotiin, Turku Katja Sarkama, RE/MAX Asuntokulma, Järvenpää Nina Schönberg, RE/MAX Asuntokulma, Järvenpää Ari Niippa, RE/MAX Arvokodit, Oulu  

 

Lisätietoja

Pasi Aalto, Toimitusjohtaja, RE/MAX Suomi +358 20 573 4000 | pasi.aalto@remax.fi  

 

Suomessa ensimmäinen REMAX-toimisto avattiin 2006. Tällä hetkellä RE/MAXilla on noin 400 välittäjää 25:llä eri paikkakunnalla Suomessa, ja välittäjämäärä on kasvussa. Yhtiön tavoitteena on palvella jokaista asiakasta tasalaatuisesti ja laadukkaasti, oli kyse asunnon sitten myymisestä, ostosta tai vuokrauksesta. REMAX toimii globaalisti yli 45 vuoden kokemuksella 110 maassa yli 7900 toimiston ja noin 125 000 välittäjän vahvuudella. REMAX on markkinajohtaja 12 Euroopan maassa, USA:ssa ja Kanadassa. REMAX-välittäjät auttavat vuosittain yli miljoonaa ihmistä ostamaan ja myymään kotinsa ympäri maailmaa.

Haluan varata
Ilmaisen hinta-arvion

Kutsu RE/MAX-välittäjä arviokäynnille kotiisi, hän osaa suositella juuri sinulle ja kodillesi sopivaa palvelukokonaisuutta.
Varaa aika kalenterista, ja välittäjämme tulee arvioimaan asuntosi hinnan.
Hyvä, tarvitsemme vielä muutaman tiedon
Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
Ole hyvä ja kirjoita numerosi..
Ole hyvä ja kirjoita sähköpostiosoitteesi..
Ehdota aikaa
Alkaen klo
Toinen aika
Alkaen klo
Kiitos arviokäynnin varaamisesta
Alueesi RE/MAX-välittäjä on sinuun yhteydessä mahdollisimman pian ja vahvistaa tapaamisajan.
Palvelinvirhe, lomaketta ei lähetetty.
Yritä uudelleen jonkin ajan kuluttua..
Loading

Tiesitkö tämän asunnon vaihtamisesta?

Tilaa uutiskirje

* Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
* Ole hyvä ja anna oikea sähköpostiosoitteesi.

Ole hyvä ja odota... Loading

Olen kiinnostunut
* Ole hyvä ja valitse kiinnostuksen kohteesi.

Voimmeko olla avuksi?

Jätä yhteystietosi, niin olemme yhteydessä sinuun.

Ota yhteyttä!
Oletko myymässä tai ostamassa asuntoa?
Anna meidän auttaa!

Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
Ole hyvä ja kirjoita numerosi.
Ole hyvä ja kirjoita postinumerosi.
Ole hyvä ja kirjoita oikea sähköpostiosoitteesi.
Ole hyvä ja kirjoita viesti.